Perjantaina, syyskuun 13. päivänä 2002 Seitsemän koiraveljestä viimein saapui kauppoihin. Miltä Maurista tuntuu, kun hän saa uuden kirjan ensi kertaa käsiinsä? Yli vuoden kestäneen työn tulokset ovat viimein yksissä kansissa.

– Eipä se enää niin ihmeelliseltä tunnu, Mauri myhäilee. – Olen kuitenkin ollut mukana joka työvaiheessa, nähnyt kannetkin painettuna jo etukäteen ja saanut jo kirjapainossa selailla kirjan muotoon leikattuja sivuja. Helpotuksen tunnekin on siinä vaiheessa ohi. Kaikkein helpottunein olin silloin, kun sain valmiit kuvat keväällä pois käsistäni.

Aleksis Kiven romaanin kuvakirjaversio oli tiedotusvälineissä melkoinen tapaus. Kirjan ilmestymisen aikoihin Maurille alkoikin virrata haastattelupyyntöjä lehdiltä, televisiolta ja radiolta. Ilmestymistä edeltävänä päivänä hän kävi läpi varsinaisen haastattelumaratonin: toimittaja toisensa jälkeen halusi tietoa kirjan tekemisestä ja aihevalinnasta sekä Maurin suhteesta Aleksis Kiveen ja hänen romaaniinsa. Samat kysymykset kysyttiin aika monta kertaa.

– Aika tutuksi julkisuus on käynyt. Osaan melkein luetella, mitä kaikkea on tulossa… Tämä on onneksi sellainen aihe, josta puhun mielelläni. Toisista kirjoista jaksaa aina puhua enemmän kuin toisista, ja tästä riittää kyllä kerrottavaa. Ihan kaikesta ei tosin kannata kertoa. Kirjaan jääneistä virheistä ja muista kommelluksista riittäisi juttua, mutta niistähän ei parane puhua, Mauri virnistää.

Enää julkisuus ei Mauria hirvitä, mutta uran alussa oli toisin. Kun Maurin piti aikoinaan kertoa esikoiskirjastaan, Suomalaisesta tonttukirjasta, turkulaisen paikallisradion haastattelussa, hän meni aivan kipsiin eikä saanut sanaakaan suustaan.

– Itsekin ihmettelin, että mikäs nyt tuli. Nykyään puhun kyllä ihan mielelläni. Täytyy muistaa, että julkisuus on pohjimmiltaan hyvin imartelevaa. Sehän tarkoittaa sitä, että pääsee puhumaan itsestään ja töistään. Mikäs sen mukavampaa.