Oikeaa painojälkeä etsimässä
Otavan kirjapaino sijaitsee Keuruulla Keski-Suomessa. Painettavat kirjat saapuvat Keuruulle digitaalisessa muodossa kaapelia pitkin ja lähtevät muutamaa viikkoa myöhemmin valmiina kirjoina rekkojen kyydissä ympäri Suomea.
Kun Seitsemää koiraveljestä alettiin valmistella painokuntoon, Mauri matkusti pariksi päiväksi Keuruulle. Kirjan kuvien värit kaipaavat nimittäin vielä painossakin huolenpitoa; Mauri tarkistaa aina itse, että uuden kirjan painojälki on oikeanlaista ja värit sellaiset kuin pitääkin. Painaja säätää koneen painojälkeä, kunnes värit ovat halutunlaiset. Painatukseen tarvitaan vain neljää väriä: sinistä, punaista, keltaista ja mustaa. Niistä voi sekoittaa kaikki tarvittavat värit niin koiraveljesten turkkeihin kuin männynrunkoihinkin.
Seitsemän koiraveljestä painettiin arkkipainokoneella. Yhdelle isolle paperiarkille mahtuu 16 kirjan sivua, kahdeksan kummallekin puolelle. Juuri se tekeekin värisävyjen säätelystä niin tarkkaa puuhaa: vain yhden sivun värejä ei voi alkaa korjailla, aina pitää ottaa huomioon myös muut samalle arkille painettavat sivut.
Valmiissa kirjassa samalle aukeamalle kuuluvat sivut eivät välttämättä ole painoarkilla vierekkäin. Ne voivat olla jopa kokonaan eri arkeilla – ja silti niiden värit on saatava täsmälleen yhteensopiviksi.
Seitsemän koiraveljeksen ensimmäiseen painokseen kului 330 000 arkkia ruotsalaista Artic Volume -paperia. Arkkien painaminen valmiiksi vei sata työtuntia. Niiden sitomiseen valmiiksi kirjaksi kului noin 230 tuntia: arkit taiteltiin ja neulottiin yhteen kirjoiksi ja kannet kiinnitettiin paikoilleen. Kirjapainossa on jokaista työvaihetta varten oma koneensa.
Noin kolmen viikon kuluttua Seitsemän koiraveljeksen ensimmäinen painos oli valmiina. Jos kaikki 50 000 kirjaa olisi pinottu päällekkäin, kasalle olisi tullut korkeutta 650 metriä – yhdeksän Helsingin Olympiastadionin tornin verran. Painoa kirjoilla oli yhteensä noin 35 000 kiloa.


