Musiikki on Mauri Kunnakselle niin tärkeä asia, ettei hän oikein osaa kuvitella elämää ilman sitä. Jo hänen lapsuuden perheensä oli musikaalinen.

– Musiikki kuului lapsuuteeni luonnollisena asiana. Äiti ja tädit lauloivat aina - ja siskostanihan tulikin isona peräti oopperalaulaja. Ja jos vain pienenä jostain jonkin ksylofonin tai vastaavan sain käsiini, niin heti kyllä sillä Ukko Nooat sun muut opin soittamaan.

Nuori kitaransoittaja

Maurin ollessa 14-vuotias Joulupukki toi hänelle lahjaksi ensimmäisen oman kitaran, hyvän näköisen Lucky 7 –merkkisen soittimen. Sillä Mauri kävikin sitten innokkaasti rämpyttelemään, sillä hän oli jo valmiiksi kova Beatles-fani. Kavereiden kanssa yhdessä soitellen Mauri opetteli biisejä, korvakuulolta ja sointu soinnulta. Sähkökitaraa olisi nuoren Beatles-fanin tietysti tehnyt kovasti mieli jo varhain, mutta siihen ei ollut varaa.

 – Beatlesit antoivat samastumiskohteen ja viitekehyksen niille nuorille, jotka eivät pystyneet pätemään mahtavilla urheilusuorituksilla. Se yhdistävä tekijä on pysynyt yllä tähän päivään asti: kun vanhat Beatle-fanit kohtaavat, juttua piisaa aina!

Maurin nuoruudessa laulettiin paljon joukolla yhdessä, vaikkapa luokan tai kaveripiirin keskuudessa - Mauri usein mukana kitaroineen. Mauria pyydettiin myös laulamaan vammalalaiseen Dzamps –yhtyeeseen, mutta sellaiseen hän ei omien sanojensa mukaan kehdannut ryhtyä vielä siihen aikaan. Dzamps oli sentään ”ihan oikea”, peräti taajaan keikkaileva yhtye, ja ajatus yleisön edessä olemisesta ujostutti liikaa.
 

Innoitusta piirroksiin

Opiskeluaikoina musiikki jäi taka-alalle, piirtämisen viedessä koko ajan enemmän aikaa ja vähitellen muuttuessa ammattimaiseksi. Suosikkiyhtyeitä kuunnellessa nuoren miehen mielen valtasi lisäksi tunne, ettei ikinä kuitenkaan oppisi soittamaan yhtä hyvin.

– Mä olenkin aina ollut soittajana enemmän sellainen rämpyttäjä, ja laulajana taas hoilaaja, Mauri luonnehtii itseään vaatimattomasti.

 Rakkaus musiikkiin ei ole koskaan kokonaan unohtunut.  Mauri on yhä väsymätön rokin ystävä.

– Tykkään edelleen kaikesta musiikista, joka pistää jalan vipattamaan!

Piirtäessään Mauri ei yleensä kuuntele musiikkia.  Mauri ei koskaan voi kuunnella musiikkia välinpitämättömästi, pelkkänä yhdentekevänä taustana, ja jalat kovasti vipattamaan saava musiikki saattaisi viedä mennessään ja pikemminkin häiritä keskittymistä. Mutta on Maurilla toisenlaisiakin kokemuksia musiikin voimakkaasta vaikutuksesta mielialoihinsa.

– Paul McCartneyn musiikkia olen aina mielelläni kuunnellut, ja löytänyt siitä paljon optimistisia, positiivisia mielikuvia ja sielunmaisemaa. Esimerkiksi Kaikkien aikojen avaruuskirjaa tehdessäni McCartneyn levy Venus and Mars auttoi minua. Avaruus oli tuntunut melko suurelta ja vähän kammottavaltakin asialta, mutta levyä kuuntelemalla syntyi sellainen tunne että siellähän voi olla vaikka mitä ja siellä on kivaa!
 

Takaisin soittamaan!

Halu päästä vielä itsekin soittamaan kyti mielessä, ja nelikymppisenä Mauri vihdoin osti itselleen sähkökitaran. Pitkään aikaan Mauri ei oikein tiennyt, mitä alkaisi tehdä kitaroineen, kunnes vanhoilta ystäviltä Vammalasta kävi kutsu tulla mukaan Dzamps -yhtyeen uudelleenlämmittelyyn. Yhdessä soittaminen alkoikin tuntua oikein mukavalta! Koska pitkähkö välimatka Vammalaan Maurin nykyisestä asuinpaikasta hivenen hankaloitti bändiharrastusta, alkoi Maurin mielessä viritä ajatus bändin perustamisesta pääkaupunkiseudulle. Niinpä vuonna 2004 alkoi pikkuhiljaa muotoutua Maurin varhaisesta sarjakuvasta nimensä napannut Nyrok Dolls –bändi, jossa Mauri soittaa kitaraa ja laulaa yhdessä muutamien musiikille sydämensä antaneiden kirjailijakollegoidensa kanssa. Tärkeimmältä soittamisessa tuntuu nykyisin hauskanpito yhteisen, mukavan asian ympärillä.